Minulla on ollut kokeilussa
skannaava kynä C-Pen TS1 sekä Kirjoita ja Kuuntele lukiohjelma.
C-Penillä voi skannata
tekstiä rivi riviltä liu'uttamalla sitä yliviivauskynämaisesti tekstin yli. Kun
C-Penin painaa paperia vasten, kynän kärjessä sijaitseva pieni muovinen nappula
painuu pohjaan, skannerin valo aktivoituu ja tekstiä voi alkaa skannaamaan.
Testasin C-Penin langallista versiota jossa kynän tulee olla kiinnitettynä
tietokoneeseen skannauksen aikana. Skannattu teksti ilmaantuu tietokoneella
vaikkapa Microsoft Word asiakirjaan tai C-Penin mukana tulleeseen
tekstieditoriin.
C-Pen:ssä on myös
toimintonäppäin jolle voi asettaa haluamansa komennon kuten esimerkiksi Enter,
Sarkain tai Peruuta. Nämä komennot ovat käteviä skannausta tehdessä ja toivoisinkin
että iso painike olisi kaksiosainen jotta siihen saisi toisenkin toiminnon
liitettyä.
Tuoteselostuksen mukaan
C-Pen voi myös lukea skannatun tekstin ääneen. En jostain syystä saanut sitä
toimimaan sillä suomenkieli puuttui listauksesta ja muut kielet olisi pitänyt
ostaa erikseen 15 euron kappalehintaan. Kokeillessani kynää
Mac-käyttöjärjestelmällä sain puheen toimimaan automaattisesti mutta teksti
taas ei skannautunut, Jokatapauksessa koin puheominaisuuden erittäin
hyödylliseksi sillä se antoi nopeaa palautetta siitä miten hyvin skannaus oli
onnistunut.
Virheitä tekstiin tulikin
todella helposti. C-Pen on erittäin riippuvainen siitä että skannaaja osaa
kohdistaa kynän juuri oikeaan kohtaan ja kuljettaa sitä tismalleen riviä
pitkin. Pienikin heilahdus toiselle riville muutti skannauksen siansaksaksi ja
olikin erittäin turhauttavaa yrittää skannata pitkää lausetta ja lopulta
huomata että pieleen meni. Tässä kohdassa on pakko huomauttaa että olen itse
näkövammainen joka väistämättä vaikuttaa tarkkuuteeni, tosin voisin kuvitella
lukivaikeuksisella käyttäjällä olevan yhtälailla ongelmia pysyä oikealla
rivillä. Varsinkin kun jokaisen skannauksen jälkeen joutuu uudestaan etsimään
paikan josta jatkaa.
Voihan olla että pidemmän
harjoittelun avulla virheiden määrä vähenisi. Kynässä itsessäänkin oli tosin
muutama mahdollinen käytettävyyttä hankaloittava ominaisuus. Koska skannaus
vaati niinkin vakaata kättä, oli harmillista että johto tuli vähän väliä tielle
ja hankasi vastaan. Skannausnapin sijoittaminen kynän kärkeen saattaa aluksi
vaikuttaa näppärältä, painetaanhan kynää paperia vasten skannatessa. Tämä tosin
aiheutti sen että paperin epätasaisuus tai otteen herpaantuminen katkaisi
skannauksen välittömästi.
Eniten luulisin C-Penin
hyödyttävän käyttäjiä joiden tarvitsee skannailla lyhyitä tekstinpätkiä monelta
eri sivulta tai eri tekstimateriaaleista, kuten esimerkiksi siteeraamista
tehdessä. Useassa tilanteessa olisi kuitenin nopeampaa ja helpompaa skannata
koko sivu perus-skannerilla. On C-Penissä kuitenkin etuna sen pieni koko,
kuljetettavuus ja että se on nopeasti käytettävissä.
Kokeilin myös Kirjoita ja
Kuuntele -ohjelmaa, joka puhuu ääneen kaiken koneella kirjoitetun tekstin.
Asetuksista voi määrittää ohjelman ääntämään kirjaimet, sanat tai lauseet.
Tällaisesta ohjelmasta voisi olla suuri apu niille, joilla on hankaluuksia
tietokoneella kirjoittamisessa tai vaikkapa kymmensormijärjestelmän
harjoitteluun.
Valitettavasti ohjelma
vaikuttaa kuitenkin erittäin puutteelliselta, eikä sen kaikki toiminnot toimi
kuten tarkoitettu. Puhesynteesi on tönkkö, rätisevä ja pätkivä. Vaikka on
asettanut lauseen toiston päälle, välillä lauseesta toistuu vain osa tai pari
viimeistä sanaa. Epäselkeän puhesynteesin takia kirjoitusvirheitäkään ei
huomaisi pelkän kuuntelun avulla, mikä olisi mielestäni yksi tärkeimmistä tämän
ohjelman hyödyistä. Oikeinkirjoituksessa ei auta myöskään se, että yksittäisten
kirjainten äänteet on nauhoitettu ääntämyksen mukaan eikä aakkosittain.
H-kirjain ei ole 'hoo' vaan epämääräinen henkäys. En ymmärrä ketä tämä
hyödyttää. Ikävää oli myös se, että C-kirjain puuttui kokonaan eikä
välimerkkejä tai erikoismerkkejä äännetty.
Lisää aiheesta:
-Compaidin tuotekuvaukset, molemmat tuotteet (400,00€)
-C-Pen kotisivut
-C-Pen (135,00€) - Clas Ohlson
-Compaidin tuotekuvaukset, molemmat tuotteet (400,00€)
-C-Pen kotisivut
-C-Pen (135,00€) - Clas Ohlson
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti